Tunnelmia Hietaniemen hautausmaan kävelyretkeltä14.06.2022
Hynysten sukuseuran retkeä Hietaniemen upealle hautausmaalle suosi erinomainen puolipilvinen sää. Tapasimme Hietaniemen uuden kappelin luona ja oppaamme Anne Mattas tuli vastaanottamaan meitä. Osanottajia oli parisenkymmentä, sekä Helsingin seudulta että kauempaa, Oulusta ja Kajaanista saakka. Alla olevassa kuvassa olemme valmistautumassa parin tunnin kävelykierrokselle. Tunnelma oli viihtyisä, huolimatta aiheen vakavuudesta. Kiertelimme parin tunnin ajan tutustuen maamme menneisyyteen. Kävimme sodassa kaatuneiden muistomerkillä ja marsalkka Mannerheimin haudalla (kuva alla) ja saimme kuulla inhimillisiä tarinoita ja historiaa valtakunnan mahtimiesten menneisyydestä ja samoin tarinoita taiteilijoista. Sankarihautausmaa (kuva alla), johon on haudattuna yli 3000 sotilasta oli tyylikkyydessään hyvin vaikuttava ja kertoi viimeisimmästä traagisesta vaiheesta historiassamme ja suurista menetyksistä, joita kansankuntana olemme kokeneet. Voi vain toivoa, ettei samanlaiseen tilanteeseen enää jouduttaisi. Sen vuoksi on tärkeä vaalia muistojamme, jotta tekisimme kaikkemme, ettei tulevien sukupolvien tarvitse kokea enää samaa. Tämän linkin takaa tarkemmin sodissa kuolleissa sankarivainajista. Lounas Ravintola Perhossa oli maittava ja kirvoitti myös keskustelua. Puheenjohtajamme Pekka Hynynen toivotti kaikki tervetulleiksi. Tunnelma oli savolaisittain sanottuna lupsakka. Seuraava yhteinen tapahtumamme onkin sitten Siilinjärvellä, lähellä Hynysten syntysijoja, Ylä-Savoa. Tapaamme Kunnonpaikassa 5-6. elokuuta 2023. Tervetuloa kaikille, toivotaan osanottajia sankoin joukoin! Teksti: Marjatta Sirenius, Kuvat Pia Sotavalta |
13.03.2023 | KEVÄTKIRJE 2023 ILMESTYNYT ! |
23.12.2022 | Joululahja Joroisten suunnan Hynnisille |
30.11.2022 | Hynysten joulukirje 2022 |
14.06.2022 | Tunnelmia Hietaniemen hautausmaan kävelyretkeltä |
19.05.2022 | Kesäretki lähenee - muista ilmoittautua 28.5. mennessä |
20.04.2022 | Jäsenkirje 3/2022 |
20.04.2022 | Muista jäsenmaksu ! |
19.03.2022 | UUSI Tarinoita-osio julkaistu |
15.03.2022 | Ajankohtaista Suomen Sukututkimusseuran sukututkimuspäiviltä 12.-13.3.2022 |
27.12.2021 | Joulukirje 2021 |
Siirry arkistoon » |