Joulutervehdys 2019

15.12.2019

Yleistä seura-asiaa

Kuluvana vuonna järjestettiin Hynysten sukuseuran tapaaminen Kuusamossa. Jäseniä tänä
vuonna on ollut 49.

Perinteisesti seura on järjestänyt ohjelmaan vain joka toinen vuosi, ja tänä vuonna
järjestettiinkin seuran tapaaminen Kuusamossa. Hallitus ottaa mielellään vastaan
ehdotuksia välivuositapaamisista. Tämmöinenhän järjestettiin jo vuonna 2018 kun kävimme
tutustumassa Kansallisarkistoon. Seuran kotisivuilla on kysely, jossa voi käydä kertomassa,
millaista ohjelmaa toivoisi näkevänsä seuran järjestämänä. Linkki kyselyyn:
http://www.hynysten.sukuseura.fi/lomake.html?id=39202

Sukutapaaminen Kuusamossa

Vuoden 2019 sukutapaaminen järjestettiin Kuusamo-opistolla. Paikka oli siinä mielessä
nostalginen, että se on tavallaan Hynysten sukuseuran alkupaikka. Seuratoiminnan
aloittajat tapasivat sattumalta toisensa opistolla 80-luvun lopussa ja rupesivat
suunnittelemaan ensimmäistä tapaamista, joka toteutuikin muutama vuosi myöhemmin
Kajaanissa 1991.

Tapaamisessa oli 24 osallistujaa. Kaksipäiväinen ohjelma alkoi lauantaina perinteisesti
vapaammalla ohjelmalla ja vapaalla seurustelulla, sunnuntaina jatkettiin asiapitoisemmalla
ohjelmalla. Lauantain ohjelma alkoi kokoontumisella Kuusamo-opistolla, josta suuntasimme
Lahtelan sotahistorialliselle polulle tutustumaan entisöityihin salpalinjan
kenttälinnoituslaitteisiin. Oppaanamme toimi Harri Kemppainen. Kierroksella näimme
kunnostettuja taisteluhautoja ja katettuja konekivääriasemia. Lisäksi alueella oli mm.
saunakorsu ja useita teräsbetonikorsujen jäänteitä. Alueella sijaitsi myös saksalaisten
rakentaman kenttäradan rehuasema. Virtuaalikierros alueelle
osoitteesta: http://www.kuusamo.fi/salpalinja. Paluumatkalla opistolle pysähdyimme vielä
toisella saksalaisten kenttäradan asemalla, Sänkikankaan asemanseudulla. Saksalaisten
kenttäradasta lisätietoa: https://kenttarata-feldbahn.weebly.com. Opistolle palattuamme
Markku ja Raimo Hynysen johdolla päivitettiin muutaman jäsenen esi-isien sukutauluja,
tilattiin yksi isälinjan testi (Family Treen Y67-testi) sekä käytiin läpi toista jo tehtyä testiä.
Opistolla vietimme myös iltaa. Aluksi ulos suunniteltu tilaisuus siirtyi sisälle vilpoisen sään
vuoksi. Ilta kului rattoisasti jutellen, laulellen, haitarin soittoa ja runonlausuntaa kuunnellen
sekä Maire Hynysen tarjoiluista nauttien.

Sunnuntai alkoi perinteisesti jumalanpalveluksella, minkä jälkeen siirryimme läheiseen
seurakuntakeskukseen syömään. Lounaaksi oli Maire Hynysen valmistamaa maukasta
nyhtöporsasta, savusiikaa, kasvispihvejä, lukuisia salaatteja sekä marjajälkiruoka. Virallinen
sukutapaaminen pidettiin Kuusamo-opistolla. Ohjelma alkoi Harri Kemppaisen pitämällä
esityksellä ’Lahdentauksen historiaa 1950-luvulta nykypäivään’. Markku jatkoi ohjelmaa
esitellen tämän hetkistä tietämystä eri Hynysten sukuhaaroista. Kahvien ja lakkahillolla
ryyditetyn leipäjuuston jälkeen kuulimme Raimo Hynysen kertomana DNA-tutkimuksen
antamista mahdollisuuksista sukututkimukseen ja mitä Hynysten DNA-tutkimuksista on jo
löytynyt.

Päivän lopuksi pidettiin virallinen sukukokous, jota puheenjohtajana luotsasi Jarmo
Reponen. Kokouksessa hyväksyttiin edellisen kauden toimintakertomukset ja tilinpäätökset
sekä seuraavan kauden toimintasuunnitelma ja talousarvio jäsenmaksuineen. Jäsenmaksu
pysyy 15 eurossa/vuosi. Hallituksen kokoonpano päätettiin pitää samana kuin edellisellä
kaudella eli puheenjohtajana jatkaa Katja Hynynen sekä jäseninä Raimo Hynynen, Markku
Hynynen, Marjatta Sirenius, Pekka Hynynen ja Risto Nieminen. Varajäseninä jatkavat Aimo
Hynynen ja Kaijaliisa Reunanen. Lisäksi valittiin uutena varajäsenenä Jarmo Reponen.
Toiminnantarkastajina valittiin jatkamaan Esa Hynynen ja varahenkilönä Pasi Hynynen.

DNA-testi sukututkimuksessa

Sukututkimus on tuottanut runsaasti uutta tietoa. Sukuseuramme piirissä tehdään jatkuvasti
sukututkimusta sekä perinteisin asiakirjoihin perustuvin menetelmin että DNA-testitulosten
perusteella. DNA-testeistä tehdyt johtopäätökset perustuvat kuitenkin aina perinteisten
menetelmien tuottamaan tietopohjaan. Parhaimmillaan molemmat tutkimusmenetelmät
täydentävät toisiaan. Näin voidaan todeta käyneen Hynystenkin osalta edellisen joulukirjeen
lähettämisen jälkeen. Nykyisen Ylä-Savon alueelta, 1600-luvun alun Tavinsalmen
hallintopitäjästä, on lähtöisin kaksi ns. päähaaraa. Toinen syntyi Varpaisjärven Jumisen
kylään ja toinen Iisalmen Paloisen kylään. Näistä päähaaroista siirtyi sitten 1700-luvulla
perheitä muualle silloisen Iisalmen vanhan pitäjän alueelle. Lisäksi on syytä mainita kaksi
Hynys-haaraa, joiden yhteyttä kahteen mainittuun päähaaraan ei ole voitu ainakaan vielä
todentaa. Toinen on ruotusotilas Hemmo Hynnisen (sotilasnimeltään Quistberg) Rutakolle
(Sonkajärvelle) jälkipolvista muodostunut haara ja toinen Joroisten Kiekankylästä Iisalmen
(sittemmin Maaningan) Onkivedelle muuttaneen ruotusotilas Tuomas Hynnisen
(sotilasnimeltään Udd) sukuhaara.

Geneettisen sukututkimuksen avulla on voitu vahvistaa perinteisin menetelmin päätelty
isälinja (poika-isä-isän isä jne.) viiden testatun miehen Jumisen haarassa. Lisäksi geenitestit
yhdistivät Jumisen haaraan kaksi miestä, joiden esi-isä Heikki Hemmonpoika Hynninen oli
muuttanut 1600-1700-lukujen vaihteessa Pohjanmaalle Paavolan pitäjään. Pelkästään
perinteisin menetelmin tämä yhteys ei olisi todennäköisesti tullut selvitettyä. Laaja BigYDNA-testi on varmistanut, että Jumisten haaran ja Joroisille muodostuneen Hynösten suvun miesten yhteinen esi-isä on elänyt n. 800 vuotta sitten. Ylä-Savon Hynysten Paloisen
haarasta odotetaan lähiaikoina lisää testituloksia, jolloin voidaan tehdä päätelmiä kahden
päähaaran geneettisestä sukulaisuudesta. Lisätietoja dna-sukututkimuksesta Markulta
(markku.hynynen@icloud.com) ja Raimolta (raimo.hynynen@gmail.com, puh. 040 510
2807).

Lisätietoja dna-sukututkimuksesta helppotajuisesti kerrottuna löytyy Ahti Kurrin sivuilta:
https://www.kurrinsuku.net/1.

Opastusta sukututkimukseen tarjolla. Markku Hynynen antaa halukkaille opastusta, miten pääsee alkuun omien esivanhempien ja -sukulaisten etsimisessä. Nykyään tutkimusta voi tehdä helposti vaikkapa kotisohvalta käsin omalla tietokoneella. Tarvittaessa voidaan järjestää ryhmäopetustakin, jos ilmaantuu useampia kiinnostuneita ja samalle paikkakunnalle kokoontumaan halukkaita. Yhteydenotot sähköpostilla Markulle (markku.hynynen@icloud.com).

Sukuseuran jäsenyys ja jäsenmaksu

Sukuseuran jäsenenä saat mm. tietoa sukumme vaiheista ja esivanhemmistasi sekä
alennusta sukutapaamisista. Tarkempaa tietoa jäsenyyden hyödyistä sukuseuran
kotisivuilta http://hynysten.sukuseura.fi/17560.

Seuran jäsenmaksu 15 € maksetaan sukuseuran tilille FI6255422320341175. Maksun
saaja on Hynysten sukuseura ry. Viestikenttään koko nimi ja osoite. Eräpäivä jäsenmaksulle
on 31.3.2020.

Mikäli et vielä ole jäsen, käy jäsenmaksun maksamisen lisäksi täyttämässä
jäsenhakemuslomake osoitteessa http://www.hynysten.sukuseura.fi/lomake.html?id=1.
Jäseneksi voi liittyä myös soittamalla Katja Hynyselle, puh. 040 550 7142. Voit myös jättää
yhteystiedot (nimi, osoite ja puhelinnumero) vastaajaan tai tekstiviestillä.

Vuosittain vaihtuva salasana seuran kotisivujen www.hynysten.sukuseura.fi salattuun
materiaaliin lähetetään maksaneille jäsenille sähköpostitse.

Hynysten sukuseura ry:n hallitus toivottaa rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2020!

17.03.2024UUSI! Kesäretki Suomenlinnaan 8.6.2024
18.12.2023Hynysten Joulukirje 2023
05.11.2023UUSI! Esitys Suomen sodissa vuosina 1939-1945 kaatuneista Hynysten sankarivainajista
19.10.2023UUSI! Sukututkija Ari Kolehmaisen esitys "Mistä Ylä-Savon Hynys-suku on kotoisin?"
13.03.2023KEVÄTKIRJE 2023 ILMESTYNYT !
23.12.2022Joululahja Joroisten suunnan Hynnisille
30.11.2022Hynysten joulukirje 2022
14.06.2022Tunnelmia Hietaniemen hautausmaan kävelyretkeltä
19.05.2022Kesäretki lähenee - muista ilmoittautua 28.5. mennessä
20.04.2022Jäsenkirje 3/2022

Siirry arkistoon »